perjantai 22. tammikuuta 2016

Suihkuvirtauksen vaikutus ilmastoon?

Kyllä allekirjoittanutta hymyilytti kun luki eilen Ilta-Sanomien jutun suihkuvirtauksista.

Jokunen vuosi sitten oli radiossa haastateltavana Meteorologi jolle saattoi esittää kysymyksen, ja minä normaalista poiketen soitin ja pääsin läpi ja esitin kysymykseni. Se nauhoitettiin ja viestinä oli että kysymykseni tulee esille - kuten tulikin.
Se oli lyhyt: Miten katsotte että nk. Suihkuvirtaukset vaikuttavat säätiloihin ja miten te huomioitte sen vaikutuksen?
Vastaus oli joten kuten: että onhan se siellä ja tiettyä vaikutustakin on mutta sitä ei huomioida sääennustuksissa.
Nyt onkin ääni kellossa muuttunut, ainakin mitä tulee em. linkin kautta esille.

Esimerkiksi Piers Corbyn Briteistä on jo vuosia tuonut esille auringon vaikutuksen ja lukuisat muut kuten viime vuosina sivusto nimeltä http://www.suspicious0bservers.org

Nyt perinteiset sääennustuksia tekevät ovat jättäneet taakseen, tai ainakin vähentäneet hoilotustaan huuhaa tieteestä, että auringolla ja muulla avaruussäteilyllä ei ole merkitystä.
Pikku hiljaa ovat alkaneet katsomaan niiden mahdollista vaikutusta maapallon ilmastoon, mutta etsien omia teitään, ja ollen täysin väärällä polulla kuten tuossa IS jutussa tuleekin esille.

"Suihkuvirtaukset syntyvät, kun auringonsäteily jakaantuu maapallolle epätasaisesti. Se lisää lämpötilaeroja ja aiheuttaa virtauksia, joiden voimakkuus on riippuvainen lämpötilaeroista. Talvella nuo virtaukset ovat voimakkaimpia."
Tuo edellinen on täyttä potaskaa, suorastaan naurettavaa.
Eri lämpötilat eivät luo, kehitä suihkuvirtauksia ja ohjaa niitä. Suihkuvirtaukset kehittyvät muista syistä ja luovat eroja eri lämpötiloille, ikään kuin rakentaen aitoja estäen joko lämpimän tai vastavuoroisesti kylmän siirtymisen itsenäisesti.
Toisaalta nuo suihkuvirtaukset ovat niin korkealla että siellä ei ole mitään lämpöä ohjattavaksi alas maan päälle, kylmää hyvinkin, pika hissi alas.

Kun tutkii suihkuvirtauksia (Jetstream) voi maallikkokin oivaltaa toisenlaisen todellisuuden.

Mitkä voimat, mitkä tekijät ja niiden yhteisvaikutus sitten vaikuttaa noiden suihkuvirtausten syntymiseen ja toimintaan? Se on sitten toinen juttu.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Piers Corbyn ja ilmastomuutos

Olen seurannut muutaman vuoden ajan herraa, siis tiedemiestä nimeltä Piers Corbyn. Suosittelen että Googlaatte, myös videoita.

Alkujaan hänet tunnetaan, varsinaisen tiedemies uran sivussa säiden ennustajana, tai sanoisinko tulkitsijana ja on saanut siitä enemmän kuin kohtuullisesti paskaa tupaansa. Naurua ja ivaa kunnes jopa Brittiläinen MetOffice, eli heidän ilmatieteen laitos hiljeni, ja hiljeni.

Kun heidän ennusteet menivät toinen toisen perään täysin pieleen, vuosi toisen jälkeen ja Piers Corbyn ennusteet  osuivat täysin nappiin uudelleen ja uudelleen, tuli tilalle vaikeneminen.

Alla oleva video, uusimmista jossa hän esiintyy havainnollistaa hyvin selkeästi kokonaisuuden.
Se mistä hän, ja hänen tiiminsä ennustaa ei ole kalan evät eivätkä sen suomut, eikä mistään muusta vastaavasta.
Hän tuntee ns. avaruuden, sen ilmiöt tiedemiehenä, etenkin auringon. Eräässä vaiheessa hän kykeni yhdistämään avaruuden, auringon vaikutuksen ilmastoomme ja loppu on historiaa.

Nyt viime vuosina häntä syytetään ilmaisulla: ... "denial of anthropogenic climate change". Eli ilmastomuutoksen kieltäjänä. Itse asiassa hän ei sitä kiellä, päin vastoin. Hän vain ei hyväksy sitä CO2 huijausta - kuten en minäkään.
Hänen vertaus ilmasta Big Ben torniin on osuva. Kokonaisuuteen verrattuna CO2 osuus kaikesta olisi 1 tuuma lisää pituutta koko torniin ja nk. ihmisen osuus siitä olisi sitten 1 mm sen päälle.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Uuden ajan inkvisitio

Tämä oli jäänyt roikkumaan; jäänyt julkaisematta syytä tai toisesta. En nyt muista miksi, joten julkaisen sen nyt.
Sitten on toinen kirjoitus - ja sen näen jääneen todella "kesken eräiseksi". Palaan siihen uudelleen myöhemmin.

Inkvisitio oli katolisen kirkon laitos, joka toimi sen määrittelemää harhaoppisuutta vastaan, ja siitä muodostui kirkon pysyvä harhaoppisuutta vastustava laitos.

Pariisin COP 21 ilmastokokous vahvisti eri kansojen yhteenkuuluvuutta nk. ilmasto kysymyksissä herttaisen yksimielisesti vaikka eivät sopineet yhtikäs mitään, vain tavoitteita joista merkittävin oli jakaa rahaa nk. kehittyville maille.

Yhdysvalloissa on jo jonkin aikaa pyritty eri keinoin laatimaan uudet lait tai soveltamaan jo olemassa olevia jotta ilmastomuutoksen nk. deniers  eli kieltäjät voitaisiin tuomita vankilaan sekä suuriin sakkoihin.
  • Se että kukaan (paitsi muutama tietämätön) ei kiellä ilmastossa tapahtunutta muutosta (kuten allekirjoittanut) ei riitä.
  • Se mikä asetetaan kyseenalaiseksi on ihmisten osuus ja CO2 osuus nyt olevassa muutoksessa ja näkevät muiden tekijöiden vaikutuksen jossa nk. ihmisen osuus on olematon. Ja juuri tuota osaa haluttaisiin tutkia lisää tieteellisesti. Mutta se ei saa rahaa ja se on jopa kielletty alue yliopistoissa.
Heillä jotka lakia vaativat ja tukevat edustavat yhtä näkemystä joka ei salli minkäänlaista keskustelua näkemyksistään. Mitä koulutetumpi ja asiaan perehtynyt tuo denier on, sitä kovempi tuomion tulisi olla.
Uutena aseena lain voimaan saattamiseksi on otettu esille kansallinen turvallisuus kahdella sektorilla. Yleisin on yleinen kansallinen turvallisuus, Homeland security joka on kuin sateenvarjo jonka alla on kaikki mahdollinen ja mahdoton. Se toinen on sotilaallinen uhka globaalisesti ja kotimaassa, omalla manterella. 
He pyrkivät osoittamaan ilmasto(n)muutoksen vaikutusten kehittävän suuria uhkakuvia, näkymiä Yhdysvaltojen turvallisuudelle.  Sen kautta nuo deniers nähdään kansallisena uhkana, kuten nyt terroristit.
Jopa varteenotettavat Senaattorit väittävät esimerkiksi ISIS järjetön syntyneen nyt olevan ilmastomuutoksen seurauksena ja että lisää on odotettavissa.

Miten se liittyisi Inkvisitioon? Se oli aikoinaan Kirkon, Katolilaisen kirkon, silloisen globaalisen vallan keskittymä joka taisteli nk. harhaoppisuutta vastaan kaikin mahdollisin keinoin käyttäen mm. kidutusta saadakseen tunnustuksen. Noitavainot kuuluvat siihen kokonaisuuteen.

Nyt olemme saaneet uuden "uskonnon", sen ainoan oikean ja joka ei sitä kumarra on harhaoppinen ja siten tuomion alainen.
Nyt kehittynyt Inkvisitio koostuu kansalaisjärjestöistä kuten WWF, Greenpeace, ja lukematon määrä muita ja irrallisia pienempiä ryhmittymiä jotka ovat jo täydessä vauhdissa. Unohtamatta IPCC.
Edellisten lisäksi yksittäisiä poliittisesti voimakkaita henkilöitä, tunnetuin lienee Al Gore, Yhdysvaltojen entinen Varapresidentti.

Voi olla että elän vielä sen verran että näen uuden vastaavan ilmiön esiin nousemisen Euroopassa ja Suomessa, tuoden uusien rikosnimikkeiden esiintulon, puheiden ja kirjoitusten kautta.

Nyt toinen voimistunut kohde johon keihäänkärki (Inkvisitio) kohdistuu on oman luokittelun mukaan rasistisia rikoksia tai ihmisvihaa. Tulevaisuudessa nimikkeet liittyvät ilmastoterrorismiin.

Kylmää ja kylmempää ja sitten?

On olemassa kaksi maailmaa , ota niistä selvää, selvyyttä. Ilmatieteen laitos ja Foreca. Alla viimeksi mainitun ennuste meille.
Miinus 33?
Seuraan päivittäin kanavaa nimeltä http://www.suspicious0bservers.org.  Seuraavaksi heidän tämän päivän ennuste - katso videon loppu osassa Suomea koskeva animaatio. Ja ennen sitä Yhdysvallat eli USA. Ja missä on tuo "Ilmasto(n)muutoksen hurjat lämpötilat? Siis lämpimät jaksot, ei pakkaset.




perjantai 8. tammikuuta 2016

Ilmastomuutoksen propagandaa

Alla oleva video ei itsessään kerro mitään ilmastomuutoksesta, ja tästä meitä nyt painostettavasta hiilidioksidi myrkystä jolla ME tuhoamme planeettamme. Sinä ja minä.

Otin tämän (videon) esille esimerkkinä miten eri tavoilla kyetään, hyvinkin tehokkaasti vaikuttamaan lehdistön kautta yleisen mielipiteen kehittymiseen. Ja samalla valittujen henkilöiden kuten järjestöjen julkilausumiin ikään kuin ne olisivat fakta tietoa.

Yhdysvalloissa nyt käytävässä ilmasto(n)muutos keskustelussa, siihen vaikuttamista, manipulointia tapahtuu Presidentti Barac Obaman henkilökohtaisella ponnistelulla, vaikutusvallalla eri puhetilaisuuksissa, julkaisuissa kuten hallinnossa. Entinen varapresidentti Al Gore vääristelee punastumatta tosiasioita ja puhuu "ilmastotiedemiehenä" asioista joita ei ymmärrä, ja väärin.

Yliopistojen eri tutkijoita - kun huomataan heidän lipuvan vallitsevasta dogmasta - saavat ensin varoituksen ja ellei se auta niin sitten potkut jonka jälkeen he eivät pääse edes alakouluun opettajaksi.

Pariisin COP 21 kautta asiasta on lopultakin tullut merkittävä poliittinen, myös sotilaallinen huomion kohde jota ei enää vähätellä. He jotka puhuvat / kirjoittelevat sitä vastaan vaiennetaan tavalla tai toisella. USA:ssa on jopa ehdotettu, Senaattori tasolla lakia jolla heidät voitaisiin tuomita vankilaan.
Koska se on nyt myös Yhdysvaltoja koskeva kansallinen turvallisuus uhka, aivan oikein niin he ottavat sen globaalina asiana. Mikäli siitä tulisi laki voitaisiin sen rikkojat pyytää luovutettavaksi vaikka Suomesta.
Inkvisition uusi muoto tälle ajalle ja uskomuksille.

Mutta mikä on totuus ja mikäli sellaista on niin mistä sellaisen voisi löytää? Ei ainakaan mediasta, oli se lehdistö tai radio- /TV asemat.

Alla oleva henkilö on Dr. Udo Ulfkotte, Saksalainen journalisti jota on haastateltu lokakuussa 2014 ja haastattelu on lyhennetty ja koostettu kokonaisuus.

torstai 7. tammikuuta 2016

Miten ympäristöystävällisiä ovat nuo tuulimyllyt?

Tuulivoima ei toimi ilman hiilivoimaloita koska yhteiskunta EI halua / suostu lomailemaan silloin kun propellit seisovat - ja jääkaapin sisältö sulaa, eikä hella toimi eikä voi imuroida eikä ladata sähköpyörää tai autoa unohtamatta iPhonea kuten iPadiä, ratikka ei kulje....
Hiilivoimala on ainut apu siihen epämukavuuteen... kuten Saksassa tehdään jossa ainoa ympäristöystävällinen energian tuotanto lopetettiin.

Vihreiden Greenpeace monimastoinen "fregatti" toimii maailman kehittyneimmällä sähkövoimalalla. Mistä se sähkö tulee, sitä eivät tohdi kertoa. Kahdella diesel moottorilla (ei LNG).
Diesel moottorilla he purjehtivat kohti öljynporaus lauttoja kuten Don Quijote kohti tuulimyllyjä ja maailmamme on kuten (en minä) Sancho Panza.

Kunkin tuulivoimala puiston nk. hiilijalanjälki on suurempi kuin monien afrikkalaisten kylien elinikäiset CO2 päästöt. Jopa yhden voimalan päästöt ovat suuremmat.
Joku on laskenut että suuren tuulipuiston valmistuksen ja kokoamisen CO2 päästöt ovat paljon suuremmat kuin saman kokoisen (teho) hiilivoimalan päästöt koskaan. Unohtamatta sitten niiden purku ja ympäristö ystävällinen kierrätys.

Niin kutsuttua puun varastoiman hiilen kierrätys olisi todella kierrätystä kun puuta poltetaan.
Kun puuta käytettäisiin rakentamiseen se olisi todellinen eko teko. Teräsrakenteet, betoni jos mikä lisää sitä ympäristömyrkkyä jota me tuotamme hengityksemme kautta ja hengitämme sitä, jota kasvillisuus, puut käyttävät voidakseen hyvin - sen myrkyn nimi on Hiilidioksidi.
(Joka on molekyylikaavaltaan CO₂, ollen hiilestä ja hapesta koostuva kemiallinen yhdiste. Normaaliolosuhteissa hiilidioksidi on hajuton, väritön, myrkytön ja huonosti reagoiva kaasu.)

Huonosti reagoiva kaasu? On se kun avaruudesta, lähinnä auringosta tulevat säteet pääsevät maapallollemme ilman esteitä.
Kun nuo säteet kohtaavat maan ne kimpoavat takaisin avaruuteen mutta silloin tuo CO₂ herää ja estää moisen siirtymisen.
Siis - lukekaa edellinen uudelleen. Siinä ei eritellä mitään mistä ne heijastuvat. Paitsi kun otetaan esille Etelä- ja Pohjois-Napa.
Kun ne sulavat ja valkoinen lumi kuten jää poistuu on vähemmän pinta-alaa mistä nuo tuhoisat säteet voivat kimmota kohti CO₂ muuria.
Hetkinen? Melkoinen osa vuodesta auringon säteet eivät edes osu em. napa alueille! Joten eikö se ole se ja sama onko siellä jäätä, lunta tai vain mustaa maata?

Nyt puhutaankin lämmöstä, ei enää heijastumasta kuten säteet peilistä. Aurinko ja muu avaruuden säteily, jonka CO₂ päästää maapallon pintaan lämmittää maan ja lämpö kohoaa mutta jo muutamien kymmenten metrien, sadan metrin korkeudella tuo kiltti CO₂ muuttuu häijyksi eikä päästä sitä lämpöä kohoamaan avaruuteen, tai sulattamaan jäätiköitä!

Ai, unohdin vallan, jäätiköitäkin sulaa...

Mutta, tuulimyllyt pelastavat kaiken, ihmiskunnan ja universumimme olemassaolon... ja ennen kaikkea uudet kerättävät verot ja sakkomaksu!



Tieteen humpuukkia - eli valhetta ja sakramentteja....

Viittaan HS kirjoitukseen: Musta aukko heräsi ja lähetti näkyvää valoa

Tiede, siis se vallassa oleva tiede, jota kaikki referoivat uskoen siihen, sen varmuuteen, joka on se ainut oikea tiede joka ainoastaan tietää tieteestä jotain kohtaa jatkuvasti - oho ilmiöitä. Heidän varmuus on järkkynyt.

Mutta pettääkö usko? Ei petä, ei ollenkaan koska tiede on erehtymätön....
Erehtymätön? Mieleeni nousee inkvisitio ajan uskonto kun Vatikaani edusti tiedettä ja sen osaamista ja moni sai tuta nahoissaan kun esitti jotain muuta. Se historiasta.

Nykyinen tiede edustaa uskoa jolla on omat sakramentit kuten ettei alle 10 vuotta tiedekunnassa ollut esitä omia mielipiteitä. Mikäli siihen syyllistyy joutuu jäähylle "luostariin tutkimaan syntejään ja katumaan) tai sitten hänet erotetaan....

  • Nuorelle tieteen harjoittajalle se on elämän loppu kun on opintovelkaa ja uusi perhe, lapset kouluttamatta ja pankki omistaa talon... joten pää taipuu ja mieli nöyrtyy kardinaalien ja Paavin edessä.
  • Ollaan hiljaa ja tehdään huuhaata.... ja tiedemaailma pysyy seesteisenä, levollisena kuten kirkossa tulee olla.

Mutta, kun se o-ho, mitä tuo on, ei ole totta, hei! joku on tehnyt ohjelmointi virheen! 
Mutta ei, ei virhettä, on vain jotain joka on olemassa vaikka sellaista ei tulisi olla, ei saisi olla!
Hätä huuto, mitä nyt tehdään!? 
Aivan ensin, vaietaan, kukaan ei puhu mitään, ei lausuntoja, ei lehdistötiedotuksia.... mutta joku sen tiedon, sen havainnon vuodattaa ulos ja instituution rakenteet alkavat heilumaan....

Sitaatti: "Euroopan avaruusjärjestön mallinnus esittää..."
MALLINNUS? Kaikki mihin nykyinen tiede perustuu on enemmän tai vähemmän mallinnukseen, eli tieteen harjoittajat rakentavat tietokoneohjelman, syöttävät valitsemiaan arvoja, kuten numeroita Microsoft Excel taulukoihin ja toivovat parasta. Mutta kun syntyy tilanne että mikään heidän tekemä "mallinnus" ei toimi, syntyy ongelma... jota ei saisi olla mutta ilmiö on olemassa.... kuten tämän V404 Cygnus tapauksessa.

Ennen tietyt tieteen alat tekivät ensin oletuksen (hypoteesin), sitten tekivät kokeita ja lopuksi yrittivät "mallintaa" sen matemaattisesti ja kokeellisesti.
Nyt se kaikki tehdään päin vastoin. Tehdään matemaattinen mallinnus ja sitten "ehkä" kokeillaan toimiiko se ja ellei toimi, koe on tehty väärin.
Mikäli heidän mallinnus ei toimi oletettujen parametrien mukaan muissa ympäristöissä muutetaan kaavan arvoja tai itse kaavaa kunnes saadaan mallinnettua haluttua tulos.
Mutta, kokeellista tietä ei siihen valita... ei testata toimiiko se todellisuudessa vaikka siihen olisikin mahdollisuus.

  • Näin on myös / tapahtuu nyt käytävän ilmastomuutokseen liittyvissä väitteissä, etenkin puolustajien parissa. Vastustajat vuorostaan sanovat että sitä ei voida mallintaa eikä kokeellisesti osoittaa todeksi...  Ennuste toimii korkeintaan 3 päivää eteenpäin mutta ei ikinä 10-20 tai 50 vuotta eteenpäin.


PS. Niin kutsuttu punasiirtymä - perusta kosmologeille arvioida etäisyyksiä - se ei toimi. Joten se on ollut aina ja edelleen humpuukkia. Sen on yksi keskeinen mallinuksen keino selittää "universumia".
Gravitaatio, eli painovoima (aallot) on toinen vastaava asia joka on täyttä humpuukkia. Samalla ne kaksi ovat perusta koko kyseisen alan tieteelle.
Joten sekään ei toimi, siis tuo tiede ja niiden selitykset joten sekin on siten humpuukkia.

Kuten nyt nuo mallinnukset ns. mustista aukoista. Eihän kylmä voi olla saman aikaisesti kuumaa kuten pehmeä kovaa jne.?

Olen jo vuosia sitten, vuosikymmeniä sitten argumentoinut niin gravitaatiota kuten punasiirtymää, ja muita esitettyjä väitteitä vastaan.

Kun eilen löysin videon, juuri julkaistun koin itseni yleväksi, tyytyväiseksi. Kunpa se olisi vain tapahtunut vuosia sitten, 12 - 20 vuotta sitten.

Kiitos siitä:  Tom Wilson: The Siren Song of Certainty luennolle (noin 28 min)